Vuonna 2020 ICAHD Finland jatkoi työtä yhtäläisten oikeuksien ja kansainvälisen oikeuden puolesta.
Artikkelien, haastattelujen ja etätapahtumien lisäksi ehdimme järjestää yleisötapahtuman tammikuussa ennen koronapandemian alkamista Suomessa.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan vuoden tärkeimpiin tapahtumiin ja osallistumaan tulevaan toimintaamme!
Aktiivista toimintaa ja keskusteluja

Vuoden kohokohta: Rauhanfoorumin kansainväliset vieraat
Vuoden kohokohta oli tammikuussa järjestetty Rauhanfoorumi Helsingin yliopistolla.
Ahmed Abu Artema
Tapahtumassa puhuivat Gazan suuren paluumarssin alullepanija Ahmed Abu Artema, israelilainen aseistakieltäytyjä ja American Friends Service Committeen Israelin ohjelman johtaja Sahar Vardi sekä kansanedustaja ja ulkopolitiikan veteraani Erkki Tuomioja.
Saarron alla olevasta Gazasta on vaikea päästä pois, joten oli hienoa saada Abu Artema puhumaan Suomeen. Hän ja Vardi puhuivat myös Tampereella ja Turussa.
Järjestimme vieraille tapaamisia Suomessa ja teimme heistä parin minuutin pikahaastatteluita.
Abu Artema vastaa kysymykseen Israelin-Palestiinan konfliktin ratkaisusta.
Vardi puhuu asekaupasta Israelin kanssa.

Mielenosoitus Länsirannan alueliitoksia vastaan

ICAHD Finland oli mukana järjestämässä SEIS Palestiinan haltuunotolle! -mielenosoitusta kesäkuussa Lasipalatsinaukiolla Helsingissä.
Puheenjohtaja Syksy Räsänen piti puheen. Mielenosoituksessa puhuivat myös muun muassa kansanedustajat Veronika Honkasalo ja Iiris Suomela.
Mukana keskusteluissa
ICAHD Finlandin puheenjohtaja Syksy Räsänen puhui tapahtumissa, esimerkiksi Anna Kontulan Muuri-kirjan julkaisutilaisuudessa helmikuussa.
ICAHD Finlandin Noor Assad oli lokakuussa keskustelemassa, kun kulttuurikeskus Caisassa näytettiin lokakuussa norjalainen animaatio Tornet palestiinalaisesta tytöstä, joka asuu pakolaisleirillä Libanonissa.
Tiedottamista ja vaikuttamista
Kansan Uutiset 21.1.2020
ICAHD Finlandin Suomeen kutsumaa Abu Artemaa haastateltiin Kansan uutisiin ja Maailma.net -sivustolle.
Räsänen kirjoitti esimerkiksi taidekritiikin Banksyn taidehotellista Voimaan, mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin ja artikkelin “Kirkko otti ison askeleen, hallitus polkee paikallaan” Rauhanpuolustajiin.
Tutustu koko artikkelikoosteeseen verkkosivuillamme.
Rauhanpuolustajat 11.8.2020
Kuvituskuva Länsirannalta 2018.
Kampanjoimme kansainvälisesti
Allekirjoitimme lukuisia vetoomuksia ja teimme kansainvälistä yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa. Esimerkiksi huhtikuussa ICAHD Finland suomensi ECCP:n kirjeen ”Kiireellinen vetoomus hätäavun saattamisesta Gazaan – saarto lopetettava nyt!” ja lähetti sen ulkoministeri Pekka Haavistolle.
Toukokuussa osana ECCP:n kampanjaa lähetimme meppi Ville Niinistölle kirjeen, jossa pyysimme häntä esittämään EU:n ja Israelin ilmailusopimuksen lykkäämistä niin kauan kuin Israelin hallitus suunnittelee Miehitettyjen palestiinalaisalueiden liittämistä virallisesti Israeliin.
Kirjoitimme vakuutusyhtiö AXA:lle ja ilmaisimme huolemme sen sijoituksista yrityksiin, jotka ovat osallisia Israelin kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin.
Syyskuussa ICAHD Finland oli mukana allekirjoittamassa 452 kansalais- ja kattojärjestön vaatimusta YK:n yleiskokoukselle ja jäsenvaltioille Israelin apartheid-järjestelmän tutkimisesta, asekaupan lopettamisesta ja siirtokuntatuotteiden tuonnin kieltämisestä.
Vetoomuskoosteeseen voi tutustua verkkosivuillamme.
Siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden merkitseminen eteni EU:ssa
Kuvituskuva Länsirannalta 2018
Helmikuussa kysyimme ulkoministeri Haavistolta, mitä Suomi tekee Euroopan unionin tuomioistuimen antaman tuomion toteuttamiseksi. Tuomion mukaan Israelin siirtokunnista peräisin olevat tuotteet pitää merkitä.
Ulkoministeriö vastasi, että hallitus toimii Israelin siirtokuntatuotteiden merkitsemiseksi, mutta ei Marokon miehittämästä Länsi-Saharasta tulevien tuotteiden kohdalla.
Maaliskuussa lähetimme myös Alkolle kirjeen, jossa tiedustelimme Alkon toimia Israelin siirtokuntatuotteiden merkitsemiseksi. Alko vastasi, että se alkaa 1.4.2020 alkaen merkitä siirtokuntatuotteet EU-tuomioistuimen päätöksen mukaisesti.

ICAHD Finland on järjestö, jonka tavoitteena on Israelin miehityksen ja apartheidin lopettaminen tavalla, joka noudattaa kansainvälistä oikeutta ja takaa yhtäläiset oikeudet kaikille Israelin/Palestiinan alueella asuville ja pakolaisille. Lue lisää järjestöstä täältä.
Tervetuloa järjestömme jäseneksi! Liity tällä lomakkeella hintaan 10€, 25€ tai 50€/vuosi.
Tule mukaan toimintaan! Laita meille viestiä somessa tai sähköpostia osoitteeseen icahd@icahd.fi. Tekemistä löytyy esimerkiksi viestinnän ja vaikuttamistyön saralta!
Lahjoita! Osallistu toimintaan rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta tekemällä kertalahjoitus tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi! Sinun avullasi meillä on mahdollisuus tehdä entistä pitkäjänteisempää työtä. Rahankeräyslupa 29.5.2020 nro RA/2020/636.
Osta kirjallisuutta ja aitoja palestiinalaishuiveja! ICAHD Finlandin verkkokauppaan pääset tästä.
Pysy kärryillä kannanotoista, tapahtumista ja kuulumisista: seuraa ICAHD Finlandia somessa. Facebook | Twitter | Instagram