ICAHD Finlandin pj Syksy Räsänen piti keskiviikkona 10.1.2024 puheen mielenosoituksessa Suomen ja Israelin asekauppaa vastaan puolustusministeriön edessä.
Vuonna 2010 ICAHD Finland keräsi yli 250 tunnetun suomalaisen -kansanedustajia, meppejä, entisiä ministereitä, kulttuurivaikuttajia- nimen vetoomukseen jossa vastustettiin, allekirjoittaja Aki Kaurismäen sanoin, Suomen ja Israelin irvokasta asekauppaa.
Tuolloin hallituksen reaktio oli vältellä vastuuta. Väittelimme julkisesti puolustusministeriön ja ulkoministeriön edustajien kanssa. Puolustusministeriöstä kerrottiin, että he arvioivat vain mikä on Suomelle parasta teknologiaa, poliittiset ja eettiset arviot kuuluvat ulkoministeriölle. Ulkoministeriöstä sanottiin, että he eivät pohdi asehankintoja, ne kuuluvat puolustusministeriölle.
Asehankintoja Israelista puolustetaan usein sillä, että ne ovat tarpeen Suomen turvallisuudelle. Tämän argumentin mukaan meidän pitää olla valmiita tukemaan miehitystä ja kansanmurhaa muualla, koska toivomme sen estävän sitä, että joutuisimme itse miehityksen ja joukkotappamisen kohteeksi. Mielestäni tämä ei ole moraalisesti hyväksyttävää. Mutta jos tämä on se argumentti, johon Suomen asekaupat Israelin kanssa perustuvat, olisi rehellistä sanoa se ääneen ja keskustella sen oikeutuksesta.
Joskus sanotaan, että vaikka asevienti on ongelmallista, niin asehankinnat eivät ole. Israelilaisten aseyritysten yksi tärkeä tehtävä on kuitenkin Israelin armeijan varustaminen edullisesti, aivan kuten suomalaisten aseyritysten yksi tehtävä on Suomen armeijan varustaminen edullisesti. Niinpä kaikki tuki Israelin aseyrityksille on epäsuoraa tukea Israelin armeijalle. Daavidin linko -asejärjestelmää valmistava Rafael on myös Israelin valtionyritys, ja se valmistaa Israelin joukkotuhoaseita. Ydinasevalmistajan tukeminen sopii huonosti yhteen sen kanssa, että Suomen hallitus väittää toimivansa aktiivisesti ydinaseriisunnan edistämiseksi.
Toivon, että en olisi joutunut kokemaan tällaista aikaa kun kansanmurhaa toteutetaan ja Suomi tukee sitä. Emme kuitenkaan voi valita sitä, mihin aikaan synnymme. Meidän vallassamme on vain se, mitä itse teemme. Olen iloinen siitä, että Suomessa on sellaisia ihmisiä kuin te, jotka toimivat inhimillisyyden ja kansainvälisen oikeuden puolesta, ihmisiä jotka voivat tulevina vuosina katsoa itseään peilistä ja muistaa rehellisesti mitä tekivät kansanmurhan aikaan.