:: Monikulttuurisen Jerusalemin, yhden maailman vanhimmista kaupungeista, laiton haltuunotto jatkuu. Israel rakentaa 1600 uutta kotia Itä-Jerusalemin Ramat Shlomo’n kansainvälisen lain vastaiseen siirtokuntaan.

Jerusalemin mellakat pahimmat vuosiin (YLE 17.3)

Palestiinalaisnuoret ottavat yhteen Israelin poliisin kanssa Itä-Jerusalemissa. Palestiinalaisnuoret ottivat yhteen Israelin poliisin kanssa Itä-Jerusalemissa tiistaina.

YK:n pääsihteeri on huolissaan Jerusalemissa juutalaisasutusten laajentamisen takia puhjenneista mellakoista. Sadat palestiinalaisnuoret ottivat tiistaina yhteen Israelin poliisin kanssa. Yhdysvaltain ulkoministeri on vaatinut Israelia osoittamaan rauhantahtonsa teoilla, mutta kiistänyt suhteiden olevan kriisissä.

Poliisi ampui kumiluoteja, tainnutuskranaatteja ja kyynelkaasua kiviä viskoneita ja barrikadeja rakentaneita mielenosoittajia kohti. Kuusitoista palestiinalaista vietiin sairaalaan mm. murtuneiden luiden takia.

Pääsihteeri Ban Ki-moon muistutti, että neuvottelut Jerusalemin asemasta ovat kesken. Samalla hän totesi, että juutalaissiirtokunnat Itä-Jerusalemissa ovat kansainvälisten lakien mukaan laittomia.

Palestiinalaiset vastustavat Israelin hanketta rakentaa 1600 uutta asuntoa juutalaissiirtokuntaan Itä-Jerusalemissa. Mielenosoitukset ovat saaneet tulta myös historiallisen Hurvan synagoogan uudelleenvihkimisestä Jerusalemin vanhassa kaupungissa.

USA:n ja Israelin suhteet koetuksella

Israelin aikomus rakentaa uusia juutalaissiirtokuntia on ärsyttänyt myös Yhdysvaltoja. Yhdysvaltain Lähi-Idän erityislähettiläs George Mitchell on lykännyt suhteiden kärjistymisen takia vierailuaan Lähi-itään.

Ulkoministeri Hillary Clinton vaati tiistaina osoittamaan teoilla, että se on sitoutunut rauhanprosessiin. Clinton kuitenkin kiisti, että Yhdysvaltojen ja Israelin suhde olisi kriisissä. Hänen mukaansa Yhdysvallat on yhä Israelin turvallisuuden takuumies.

AFP, AP, Reuters

Siirry sivun alkuun