Lehdistötiedote
”Suomen asekaupasta Israelin kanssa tekee erityisen häpeällistä se, että kauppaa käydään sellaisten yhtiöiden kanssa ja sellaisista aseista, joilla on ollut keskeinen rooli siviilien surmaamisessa Israelin laittomasti miehittämillä alueilla.”
– Aki Kaurismäki
Vetoomusteksti <> Allekirjoittajat
Suomen ja Israelin käymä kiistelty asekauppa on saamassa jatkoa lähikuukausina. Suomen puolustusministeriö hankkii miehittämättömiä lentokoneita yli 17 miljoonalla eurolla israelilaiselta aseyhtiöltä. Näiden hankintojen jälkeen Suomen ja Israelin käymän asekaupan kokonaisarvo nousee yli 190 miljoonaan euroon.
Vuoden 2010 lokakuussa Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntainumerossaan artikkelin Aseveljemme Israel, jonka kärkenä oli ICAHD Finlandin (Israeli Committee Against House Demolitions) kokoama vetoomus, joka vaatii Suomen ja Israelin välisen asekaupan ja kaiken sotilaallisen yhteistyön välitöntä lakkauttamista. Vetoomuksen on tällä hetkellä allekirjoittanut yli 250 suomalaista politiikan, taiteen ja tieteen vaikuttajaa. Allekirjoittaneiden joukossa on ulkoministeri Erkki Tuomioja, kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi ja elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki. Heidän lisäkseen yli 40 professoria, lukuisat Finlandia-palkinnon voittajat, kansanedustajat, europarlamentaarikot, teatteri- ja elokuvaohjaajat, näyttelijät, kirjailijat ja tutkijat ovat allekirjoittaneet vetoomuksen.
ICAHD Finland pyysi vetoomuksen tueksi erilliset julkilausumat elokuvaohjaaja Aki Kaurismäeltä, HY:n oikeushammaslääkäri Helena Rannalta, kriisihoitotyön asiantuntija Päivi Mumalta, HY:n oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkoselta, HY:n kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikaiselta ja näyttelijä Martti Suosalolta. Kommentit ovat luettavissa tämän tiedotteen lopussa.
YK:ssa Suomi on ollut yksi seitsemästä laillisesti sitovan asekauppasopimuksen (eng. Arms Trade Treaty) alullepanijamaasta. Sopimus kieltäisi kaiken asekaupan sellaisten valtioiden kanssa, jotka YK:n mukaan syyllistyvät ihmisoikeusrikkomuksiin. Se, että Israel YK:n ja maailman arvostetuimpien kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen, Amnesty Internationalin ja Human Rights Watchin, mukaan toistuvasti syyllistyy vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin [kts. alempana lähdeviiteet [1] & [2]], tai se, että asekauppa Israelin kanssa rikkoo Suomen ulkoministeriön YK:ssa ajamaa ATT-sopimusta, ei ole vaikuttanut Suomen Israelia koskevaan asekauppapolitiikkaan.
Vetoomus luovutetaan ulkoministeriölle, puolustusministeriölle ja tiedotusvälineille tiistaina 20.3.2012. Samana päivänä järjestetään vetoomuksen luovutustilaisuus, jossa käydään läpi Suomen ja Israelin käymän asekaupan taustoja ja yksityiskohtia, asekauppakampanjan vaiheita ja uutta Suomen hallituksen ajamaa lakiesitystä, joka tekisi Suomen ja Israelin käymästä asekaupasta salaista.
Katso tapahtuman Facebook-sivut.
Vetoomuksen allekirjoittaneiden julkilausumat
Helena Ranta (oikeushammaslääkäri, Helsingin yliopisto):
”Rauha on synnytettävä siellä, missä viha ja kostonkierre ovat syntyneet ja missä niiden on annettu vahvistua vuosikymmenien aikana. Lähi-idän konfliktia ei ratkaista aseilla. Meidän on tuettava kaikin tavoin rauhaan johtavia neuvotteluja. Olen tästä entistä vakuuttuneempi keskusteltuani israelilaisen kirjailijan David Grossmanin kanssa pari viikkoa sitten.”
Päivi Muma (kriisihoitotyön asiantuntija, palkittu Florence Nightingale -mitalilla):
”Olen erittäin pahoillani ja huolissani ihmisistä, jotka asuvat Gazan muurien sisällä ja ovat näiden aseiden kohteena. Olen nähnyt minkälaista jälkeä ne saavat aikaa. Vuosien kärsimys erityisesti naisille ja lapsille, jotka peloissaan odottavat seuraavia ampumisia, mutta mihin suojautua muurien sisällä? Vastustan ehdottomasti aseiden ostoa Israelilta! En halua, että maamme tukee siviilien tappamista millään tavalla.”
Jukka Kekkonen (oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori, Helsingin yliopisto):
”Suomen asekauppa Israelin kanssa tukee laitonta miehitystä.”
Lauri Hannikainen (kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori, Helsingin yliopisto):
”Asevoima on se keino, jolla Israel ylläpitää miehitystä Palestiinassa ja jonka turvin se jatkaa laittomien siirtokuntien rakentamista. Israelin ilmeisenä pyrkimyksenä on liittää ainakin osa Palestiinasta omaan alueeseensa. Tähän viittaa sen siirtokuntapolitiikka sekä se, miten Israel on rakentanut muurin itsensä ja Palestiinan välille – se on rakennettu osaksi Palestiinan alueelle. Kun Kansainvälinen tuomioistuin tuomitsi muurin rakentamisen Palestiinan alueelle kansainvälisen oikeuden vastaiseksi, mikä oli Israelin pääministerin vastaus? Hän ilmoitti, että päätös joutaa historian roskakoriin.
Israel näyttää uskovan, että se voi käyttää asevoimaa Palestiinassa välittämättä kansainvälisen oikeuden määräyksistä, sillä tiukemman paikan tullen sillä on Yhdysvaltojen tuki takanaan.
Olen hyvin huolestunut Israelin miehityspolitiikasta Palestiinassa ja Marokon miehityspolitiikasta Länsi-Saharassa, sillä molemmat valtiot loukkaavat vakavasti kansainvälistä oikeutta. Sellaisten valtioiden kanssa ei Suomen tule käydä asekauppaa.”
Teivo Teivainen (maailmanpolitiikan professori ja yleisen valtio-opin laitoksen johtaja, Helsingin Yliopisto)
”On aika lopettaa Suomen ja Israelin irvokas asekauppa.”
Aki Kaurismäki (elokuvaohjaaja, akateemikko):
”Suomen asekaupasta Israelin kanssa tekee erityisen häpeällistä se, että kauppaa käydään sellaisten yhtiöiden kanssa ja sellaisista aseista, joilla on ollut keskeinen rooli siviilien surmaamisessa Israelin laittomasti miehittämillä alueilla. Samalla Suomi asettaa itsensä outoon valoon YK:ssa, jossa se on edistänyt sopimusta, joka kieltää asekaupat sellaisten valtioiden kanssa, jotka syyllistyvät ihmisoikeuksien tai kansainvälisen lain loukkauksiin.”
Martti Suosalo (näyttelijä):
”Surullista ja häpeällistä!”
ICAHD Finland (lyhenne nimestä Israeli Committee Against House Demolitions) on Suomessa syyskuussa 2009 perustettu puoluepoliittisesti sitoutumaton organisaatio, joka toimii Israelin ICAHD:in Suomen jaostona. ICAHD Finland on moninainen toimija, jonka toimenkuva rakentuu yksinomaan Israel/Palestiina -konfliktin ympärille. Organisaatiomme tärkein tavoite on levittää tietoa Suomen kytköksistä Israel/Palestiinan alueelle ja tiedottaa konfliktin historiasta ja nykytilanteesta. Järjestömme julkaisee jäsenistönsä laatimaa aineistoa, kääntää vierailla kielillä kirjoitettuja aineistoja suomeksi, järjestää informatiivisia tapahtumia ja kampanjoi kansainvälisen lain mukaisen ja sitä vahvistavan politiikan puolesta. Lisäksi ICAHD Finland ylläpitää jokapäiväisiä ja aktiivisia suhteita Israeliin ja Miehitetyille palestiinalaisalueille, tuo palestiinalaisia ja israelilaisia merkkihenkilöitä Suomeen ja järjestää matkoja talojen jälleenrakennusleireille Länsirannalle.
ICAHD:in perustaja Jeff Halper on Nobelin rauhanpalkinnon entinen ehdokas. ICAHD:illa on Observer status YK:ssa.
[1]2000-luvulla Israel on päivittäisten palestiinalaisalueilla tehtyjen laittomuuksien lisäksi hyökännyt erikseen sekä Libanoniin että Gazaan. Israelin asevoimat tappoi Libanonin sodan aikana noin 1200 ja haavoitti yli 4400 siviiliä. Gazaan tehdyssä hyökkäyksessä Israelin asevoimat surmasi yli 920 ja haavoitti yli 5300 siviiliä. Molempien hyökkäysten yhteydessä Israel tuhosi alueiden siviiliyhteiskuntien infrastruktuurin. Näiden hyökkäysten lisäksi kansainvälinen yhteisö tuomitsi Israelin jyrkästi Israelin merivoimien kommandojen tehtyä rynnäkön Gazaan matkalla olleeseen avustuslaivasaattueeseen. Sotilaat tappoivat kansainvälisillä vesillä tehdyssä rynnäkössä yhdeksän matkustajaa.Vuoden 2000 syyskuussa alkaneen palestiinalaisten toisen kansannousun alusta lähtien Israel on tappanut noin 6500 palestiinalaista. Suomi on solminut suuren osan asekauppasopimuksistaan Israelin kanssa juuri tänä aikana.
[2] Suomen israelilaiset asekauppakumppanit tekevät läheistä yhteistyötä Israelin asevoimien kanssa. Israelilaisen asevalmistaja Elbit Systemsin toimitusjohtaja kertoi, että Elbitin miehittämättömät lentokoneet olivat Israelin ilmavoimien miehittämättömillä lentokoneilla tekemien operaatioiden ”selkäranka” Gazan tuhoamisen yhteydessä. Israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’Tselem raportoi, että Israel surmasi miehittämättömillä lentokoneilla tehdyissä iskuissa vähintään 87 siviiliä Gazan tuhoamisen yhteydessä. Suomi osti Elbitiltä aseteknologiaa 17 miljoonalla eurolla vuonna 2009.
Suomen suurin israelilainen asekauppakumppani on RAFAEL Advanced Defense Systems, joka on Israelin vanhimpia aseyhtiöitä. RAFAELin valmistamia Spike-ohjuksia on käytetty lukuisissa siviileihin kohdistetuissa hyökkäyksissä. Yhdysvaltalaisen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Israel pommitti Spike-ohjuksilla vuoden 2006 Libanonin sodan aikana siviilejä, jotka yrittivät löytää eloonjääneitä pommitettujen talojen raunioista. Israel hyökkäsi myös YK:n saattuetta vastaan Spike-ohjuksilla. Suomi on toimittanut RAFAELille Spike-ohjuksiin asennettavia hakupäänrunkoja. RAFAEL on myös vastannut Israelin ydinaseohjelman aseistuksesta. Suomi on käynyt RAFAELin kanssa asekauppaa yli 84 miljoonalla eurolla. Lisää Elbitistä ja RAFAELista, katso Taloussanomien artikkeli ”Järjestö: Suomi tukee asekaupoilla Israeli sotarikoksia”; ”Suomen ja Israelin vaiettu asekauppa”, jonka pohjalta Taloussanomien artikkeli kirjoitettiin; tekemämme infovideo Elbitistä ja RAFAELista: ”Suomen israelilaiset asekauppakumppanit”.
Suomen puolustusministeriön meneillään olevan kilpailutuksen finalistit, israelilaisyhtiöt BlueBird Aero Systems ja Aeronautics Defense Systems, kytkeytyvät yhtä lailla Israelin tekemiin laittomuuksiin. Molemmat yhtiöt markkinoivat tuotteitaan sillä, että yhtiöillä on läheiset kytkökset Israelin asvoimiin.
Mainoksessaan BlueBird kehuu SpyLite-mallinsa, kilpailutuksen toisen finalistin, olevan ”taistelussa testattu sekä lentävän Israelin ilmavoimien, Israelin puolustusministeriön, Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen ja muiden kanssa tuottaen jatkuvasti [–] loistavia tuloksia”.
Aeronauticsin valvontateknologiaa käytetään esimerkiksi kansainvälisen lain vastaisissa juutalaissiirtokunnissa ja kansainvälisen tuomioistuimen laittomaksi määrittämässä muurissa, joka anastaa 10 % Länsirannasta Israelin puolelle. Myös Aeronauticsin miehittämättömiä lentokoneita käytettiin Gazan yhteiskunnan tuhoamisessa.