Israel iski avustuslaivasaattueeseen – yli kymmenen kuoli (Yle: 31.5.)
Yli kymmenen ihmistä on kuollut ja kymmeniä haavoittunut Israelin joukkojen iskussa Gazaan pyrkinyttä avustuslaivasaattuetta vastaan. Israelin armeija vahvistaa tiedon uhreista. Armeijan mukaan yhteenotoissa haavoittui myös ainakin neljä israelilaissotilasta. Suuren osan uhreista kerrotaan olevan turkkilaisia.
Tiedotusvälineet ovat aiemmin kertoneet, että Israelin laivasto tulitti ainakin yhtä saattueen kuudesta aluksesta ja sotilaita tunkeutui alukselle helikopterista. Israelin armeijan mukaan laivalla olleet hyökkäsivät tunkeutujia vastaan muun muassa veitsin, ja molemmat osapuolet käyttivät myös tuliaseita.
Palestiinalaisjärjestö Hamasin tv-kanavan mukaan kuolleita on jopa 20 ja heistä yhdeksän on Turkin kansalaisia. Avustussaattueen lähettämiseen osallistunut turkkilaisjärjestö kertoo, että ainakin 15 ihmistä on kuollut ja heistä suurin osa on turkkilaisia. Israelilainen tv-kanava 10 on kertonut, että kuolleita olisi jopa 16.
Tiedotusvälineet ovat puhuneet jopa kymmenistä haavoittuneista. Tiedotusvälineiden tietojen mukaan Israelin arabien islamistijohtaja Raed Salah olisi haavoittunut iskussa vakavasti.
Suomen Israelin-suurlähetystön mukaan aluksilla ei tiettävästi ole suomalaisia.
Ei ole tiedossa, oliko yhteenottoja yhdellä vai useammalla aluksella. Israelilainen Haaretz-lehti kertoo sotilaiden tunkeutuneen ainakin avustussaattueen suurimmalle alukselle, turkkilaiselle Mavi Marmaralle.
Israelin kauppa- ja teollisuusministeri Benjamin Ben-Eliezer on pahoitellut kuolonuhreja.
( YLE Uutiset Grafiikka )
Avustussaattueen aikomuksena oli murtaa Israelin merisaarto ja toimittaa avustuskuorma Gazaan. Saattue lähti matkaan Kyprokselta. Kuudessa laivassa on yhteensä 700 matkustajaa, joukossa on eurooppalaisia poliitikkoja ja kulttuurivaikuttajia. Yksi heistä on ruotsalainen kirjailija Henning Mankel.
Suomen Israelin-lähetystön mukaan kaikki saattueen kuusi laivaa on matkalla Ashdodiin. Ashdodin satama on suljettu tiedotusvälineiltä.
Israel ilmoitti etukäteen, että se saattaa aktivistit Ashdodiin pystytetylle pidätysleirille, minkä jälkeen heidät karkotetaan maasta. Avustuskuorman armeija on luvannut toimittaa Gazaan.
Israel ja Egypti sulkivat rajat Gazaan kolme vuotta sitten, kun Hamas nousi siellä valtaan. Siitä lähtien alueelle on päästetty avustuksia rajoitetusti.
AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset