Alko merkitsee siirtokuntatuotteet

­TIEDOTE

30.3.2020, julkaisuvapaa heti

Alko merkitsee siirtokuntatuotteet

Alko on päättänyt merkitä Israelin miehittämien alueiden laittomista siirtokunnista tulevat tuotteet asianmukaisesti. Tuotteiden alkuperään merkitään alue (esim. Golanin kukkulat) sekä tieto siitä, että ne tulevat siirtokunnasta. Käytäntö astuu voimaan 1. huhtikuuta 2020.

Asia ilmenee Alkon vastauksesta ICAHD Finlandin tiedusteluun. Alkon vastaus on alla.

Alkon päätöksen taustalla on Euroopan unionin tuomioistuimen 12.11.2019 antama tuomio.

Tuomioistuimen mukaan siirtokuntatuotteet pitää merkitä ”jotta kuluttajia ei johdettaisi harhaan siitä, että Israel on kyseisillä alueilla miehittäjänä”. Tuomioistuin myös totesi, että siirtokunnissa konkretisoituu Israelin ”toteuttama väestönsiirtopolitiikka, jolla rikotaan yleisen kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sääntöjä”, ja jonka sekä YK:n turvallisuusneuvosto että EU on ”toistuvasti tuominnut”.

ICAHD Finlandin puheenjohtaja Syksy Räsänen toteaa:

”On kiitettävää, että Alko on asianmukaisesti toteuttanut EU:n tuomioistuimen päätöksen. Samalla on sanottava, että tuonti siirtokunnista pitäisi lopettaa, koska se tukee kansainvälisen oikeuden rikkomuksia.”

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on vaatinut kieltämään tuonnin Israelin laittomista siirtokunnista. Kaupankäynti siirtokuntien kanssa on kansainvälisen oikeuden vastaista, koska se tarkoittaa laittoman tilanteen tunnustamista ja tukemista.

EU kielsi tuonnin Venäjän miehittämältä Krimiltä kesäkuussa 2014, kolme kuukautta miehityksen alkamisen jälkeen. Israel on jatkanut miehitystä 52 vuotta.

Helmikuussa 2020 YK:n Miehitettyjen palestiinalaisalueiden erikoistarkkailija Michael Lynk vaati valtioita lailla kieltämään siirtokuntien kanssa tehtävän kaupan, koska siirtokunnat ovat sotarikoksia.

Suomen eduskunnan tulisikin noudattaa Irlannin parlamentin esimerkkiä ja kieltää kaupankäynti siirtokuntien kanssa.

Sitä ennen yrityksillä on velvollisuus oma-aloitteisesti lopettaa siirtokuntatuotteiden myynti, kuten ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on todennut.

Lisätietoja: Syksy Räsänen, syksy.rasanen@iki.fi.

Alkon vastaus kokonaisuudessaan:

Olemme linjanneet EU-tuomioistuimen päätöksen perusteella Israelin siirtokuntatuotteiden merkinnät alla olevan kuvauksen mukaisesti. Olemme olleet asiasta yhteydessä myös alueelta tuotteita tuoviin tavarantoimittajiimme. Tehtävät muutokset näkyvät kuluttajille 1.4.2020.

Alkon oma tuoteviestintä

Tuotteet, jotka tulevat Israelin siirtokunta-alueelta löytyvät verkkokaupasta ja myymälöistä “Muu alkuperämaa”-otsikon alta. Tuotteiden osalta maatietona ilmoitetaan sekä tarkempi alue (esim. Golanin kukkulat) että Israelin siirtokunta. Aikaisemmin Alko on ilmoittanut ainoastaan tarkemman alueen ilman viittausta Israelin siirtokuntaan.

Etiketti-merkinnät

Olemme informoineet ko. tuotteiden tavarantoimittajia oman tuoteviestintämme muutoksesta. Tavarantoimittajat muuttavat juomapakkausten etikettimerkintöjä siten, että niissä näkyy sekä tarkempi alue että Israelin siirtokunta. Osa tavarantoimittajistamme noudattaa jo nyt tätä ohjeistusta.

Alkoholilain 30 §:n mukaan “Alkoholijuoman valmistaja ja maahantuoja vastaavat kulutukseen luovuttamansa alkoholijuoman laadusta ja koostumuksesta sekä siitä, että tuote ja sen päällysmerkinnät ja muu esittely ovat säännösten ja määräysten mukaisia.”

Alko vähittäismyyjänä seuraa etikettimerkintöjä, mutta varsinaisena valvovana viranomaisena toimii Valvira. Valviran tarkennetun ohjeistuksen jälkeen edellyttää Alko edellä mainittua merkintää etikettien osalta.

Kuva: Dawid R (CC BY-NC-SA 2.0)

Scroll to top