Avoin kirje: Kepan perusarvoja rikkovat järjestöt eivät kuulu Kepan tapahtumiin

Kepan perusarvoja rikkovat järjestöt eivät kuulu Kepan tapahtumiin

Vuosina 2014 ja 2016 Maailma kylässä –festivaalilla on ollut näytteilleasettajana Juutalaisen kansallisrahaston Suomen haara. Järjestö tunnetaan lyhenteellä JNF, nimestä Jewish National Fund. Kyseessä on rasistinen järjestö, joka on osallinen ihmisoikeusloukkauksiin. Asia on taas ajankohtainen nyt kun vuoden 2017 Maailma kylässä –festivaalin osallistujista päätetään.

Vuoden 2014 jälkeen ICAHD Finlandin Syksy Räsänen kiinnitti Kepan huomion siihen, että JNF ajaa Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla yhden etnisen ryhmän etuoikeuksia muiden etnisten ryhmien ihmisoikeuksien kustannuksella ja on osallinen vakaviin kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Tällaisen järjestön osallistuminen Maailma kylässä –festivaalille on ristiriidassa Kepan perusarvoihin kuuluvien ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja demokratian edistämisen kanssa.

Kepa teki vastuullisen päätöksen, että JNF:ää ei enää hyväksytä näytteilleasettajaksi. Kepan ohjelmajohtaja Outi Hannula linjasi, että ”festivaalilla on esillä monenlaisia mielipiteitä, kuten yhteiskunnallisessa keskustelussa kuuluukin olla”, mutta ”ettei sanoilla tai teoilla saa rikkoa ihmisoikeuksia ja toimia Kepan arvojen vastaisesti”.

Hannula ilmoitti, että ”päätöksessään Kepa nojautuu siihen, mitkä sen periaatteet ovat” ja teki päätöksensä keskusteltuaan ”laajalti ihmisoikeustoimijoiden kanssa, jotka toimivat alueella”. Lisäksi Kepa viittasi järjestöjen Human Rights Watch, Amnesty International ja Rabbis for Human Rights raportteihin, joiden mukaan JNF häätää palestiinalaisia näiden mailta ja loukkaa ihmisoikeuksia.

Vuonna 2016 Kepa kuitenkin taas hyväksyi JNF:n mukaan festivaalille. Outi Hannula on kertonut, että Kepan arvio JNF:n toiminnasta ei ole muuttunut. Hänen mukaansa Kepa on kuitenkin luopunut siitä linjasta, että sen tapahtumissa mukana olevien järjestöjen toiminta ei saisi olla Kepan arvojen vastaista eikä rasistista.

Näinä aikoina, jolloin rasismi leviää ja sitä normalisoidaan, on erityisen tärkeää, että kansalaisjärjestöt tekevät selväksi, että ne eivät hyväksy rasismia ja etnisyyteen pohjaavaa sortoa. Maailma kylässä on Suomen suurin monikulttuurisuustapahtuma. Mielestämme on kestämätöntä, että Kepa hyväksyisi sinne rasistisia järjestöjä ja järjestöjä, jotka ovat osallisia ihmisoikeusloukkauksiin.

Kepan virallinen toiminta-ajatus on se, että ”Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta”.

Me allekirjoittaneet kansalaisjärjestöt vetoamme Kepaan, että se tämän toiminta-ajatuksen mukaisesti tekee selvän julkisen linjauksen siitä, että rasistiset järjestöt ja muut järjestöt, joiden toiminta rikkoo Kepan perusarvoja, eivät ole tervetulleita Maailma kylässä –festivaalille eivätkä muihin Kepan tapahtumiin.

Kutsumme muita järjestöjä allekirjoittamaan vetoomuksen ja olemaan yhteydessä Kepaan asiasta.

Amandamaij ry
Arabikansojen Ystävyysseura AKYS ry
Crash ry
Globaali sosiaalityö ry
ICAHD Finland ry
Lääkärien sosiaalinen vastuu ry
Maailmanvaihto ry
Maan ystävät ry
Naiset Atomivoimaa Vastaan -liike
Naiset Rauhan Puolesta –liike
Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys ry
Students for Justice in Palestine Helsinki
Suomen Rauhanliitto ry
Suomen Rauhanpuolustajat ry
Suomen Sadankomitea ry
Vasemmistonuoret ry