Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry on lähettänyt seuraavan tiedotteen. Kantelun koko tekstin voi lukea tästä.
Lehdistötiedote
9.9.2024
Julkaisuvapaa heti
Oikeuskanslerille kantelu Israel-asekaupan lainmukaisuudesta – rikkooko Suomi velvollisuuttaan ehkäistä kansanmurhaa?
Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry. on toimittanut valtioneuvoston oikeuskanslerille kantelun, jossa pyydetään selvittämään Suomen ja Israelin välisen asekaupan lainmukaisuutta. Suomi on jatkanut asevientiä Israeliin siitä huolimatta, että Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) on todennut kansanmurhan riskin Gazassa olevan välitön ja todellinen. Suomi on ratifioinut YK:n kansanmurhan ehkäisyä koskevan yleissopimuksen, jonka mukaan sillä on velvollisuus pyrkiä estämään kansanmurhaa.
Kansalaisyhteiskunta on vaatinut Suomen ja Israelin välisen asekaupan lopettamista. Kuva: Hannu Häkkinen.
Sumud nostaa kantelussaan esille Suomen aseviennin Israeliin ja asehankinnat Israelista. Suomi on jatkanut nykyisiä ja myöntänyt uusia asevientilupia Israeliin sen hyökättyä Gazaan siitä huolimatta, että useat asiantuntijat ovat varoittaneet palestiinalaisiin kohdistuvasta kansanmurhasta. Tammikuussa 2024 YK:n korkein oikeudellinen elin Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) totesi, että Gazassa on “todellinen ja välitön” kansanmurhan riski.
Sumud pyytää laillisuusvalvojan kantaa siihen, rikkoo Suomi kansainvälisiä velvoitteitaan jatkaessaan ja myöntäessään vientilupia sotatarvikkeille ja kaksoiskäyttötuotteille Suomesta Israeliin kansanmurhan riskin tultua ilmi. Kaksoiskäyttötuotteilla tarkoitetaan teknologiaa, jota voidaan hyödyntää niin siviili- kuin sotilaskäytössä.
Huhtikuussa 2024 voimassa olevia asevientilupia Israeliin oli yhteensä 27, joista kuusi on myönnetty vuoden 2024 puolella. Kaksoiskäyttötuotteille on yli 20 voimassa olevaa vientilupaa Israeliin, ja niiden myöntämistä on jatkettu vielä ICJ:n tammikuussa antaman välipäätöksen jälkeen.
Israelin Gazaan kohdistuvan hyökkäyksen alettua lokakuussa 2023 joissakin Euroopan maissa – kuten Espanjassa, Belgiassa ja viimeisimpänä Iso-Britanniassa – on jäädytetty asevientilupia Israeliin tai rajoitettu uusien lupien myöntämistä.
Valtioilla on velvollisuus toimia kansanmurhan estämiseksi
Kantelussa mainitaan Nammo-konserni, josta valtionyhtiö Patria omistaa 50 %. Nammo valmistaa ja vie asetarvikkeita Israelin armeijalle. Muun muassa Nammon valmistamia M141-raketteja on viety Israeliin Gazan hyökkäyksen aikana, ja sen M72-sinkoja on käytetty Gazassa.
Kantelussa huomautetaan, että omistusosuudestaan huolimatta Suomen valtio ei ole käyttänyt omistajaohjausta Nammoon, eikä sen enempää puolustusministeriö kuin ulkoministeriö valvo Nammon asevientiä.
“YK:n kansanmurhan ehkäisemistä koskeva yleissopimus on otettu osaksi Suomen lakia, joten viranomaisten velvollisuus on noudattaa sitä. Silti sekä ulko- että puolustusministeriö ovat sivuuttaneet asian kokonaan asekauppojen arvioinnissa,” toteaa Sumudin varapuheenjohtaja Syksy Räsänen.
ICJ on todennut, että velvollisuus toimia kansanmurhan ehkäisemiseksi alkaa heti kun valtio saa tietää kansanmurhan riskistä. Räsänen jatkaa: “Asiantuntijat varoittivat kansanmurhasta jo lokakuussa 2023. Viimeistään ICJ:n tammikuun päätöksen myötä hallituksen ja viranomaisten olisi pitänyt uudelleen arvioida Suomen toimintaa kansanmurhan riskin valossa.” Hän kysyy: “Onko vakavampaa velvollisuuden laiminlyöntiä kuin kansanmurhan sivuuttaminen?”
Sumud pyytääkin oikeuskansleria selvittämään paitsi Israeliin myönnettyjen asevientilupien lainmukaisuutta myös sitä, olisiko ministeriöiden pitänyt suorittaa selvitys siitä, miten joukkotuhontaa koskevan yleissopimuksen noudattaminen suhteutuu Israelin kanssa käytävään asekauppaan. Ministeriöiden ja virkakunnan toiminnan lisäksi Sumud pyytää oikeuskansleria ottamaan kantaa myös Suomen hallituksen toimintaan.
Daavidin linko -hankinta saattaa rikkoa Suomen kansainvälisiä sitoumuksia
Aseviennin lisäksi myös marraskuussa 2023 sinetöity Daavidin linko (David’s Sling) -ohjuspuolustusjärjestelmän hankinta saattaa rikkoa Suomen kansainvälisiä sitoumuksia. Suomi ostaa järjestelmän israelilaiselta Rafael Advanced Defense Systems Ltd -yritykseltä, joka on Israelin valtion omistuksessa. Suomi on maksanut 15.12.2023 järjestelmästä yli 79 miljoonaa euroa etumaksuna Rafaelille. Aseiden ostaminen israelilaisilta yrityksiltä tarjoaa taloudellisia resursseja asevalmistajille, jotka ovat ratkaisevassa asemassa Israelin armeijan laittoman toiminnan edistämisessä.
Kantelussa oikeuskanslerilta pyydetään myös kannanottoa siihen, rikkovatko asekaupat Israelin kanssa rotusyrjinnän vastaista yleissopimusta, johon Suomi on myös sitoutunut.
Kansanmurhatutkinnan ohella ICJ totesi heinäkuussa 2024 Israelin rikkovan kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta, jonka III artikla kieltää rotusyrjinnän ja apartheidin. Suomi on ratifioinut yleissopimuksen ja se on osa Suomen lakia. Yleissopimus velvoittaa osapuolia toimimaan toimimaan “kaikin asianmukaisin keinoin viipymättä” rotusyrjinnän poistamiseksi.
“On vaikea nähdä, että rotusyrjintää toteuttavan hallituksen aseyrityksen rahallinen tukeminen on sopusoinnussa Suomen oikeudellisten velvollisuuksien kanssa”, toteaa Räsänen.
Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin myös Daavidin linkoon liittyvät huoltovarmuusriskit: ulkopoliittisia suhteitaan Venäjään varjeleva Israel on muun muassa estänyt israelilaisten aseiden viemisen Ukrainaan.
Asehankinnoilla Israelista voi olla vaikutuksia myös Suomen ulkopolitiikkaan: Suomi ei esimerkiksi ole liittynyt Euroopan maiden joukkoon, jotka ovat hiljattain tunnustaneet Palestiinan valtion. Muun muassa Norja, Irlanti ja Espanja tunnustivat Palestiinan toukokuussa 2025.
Kantelu on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Lili De Paola
Koordinaattori
Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry.
coordinator@sumud.fi