Tapahtuma: Muistokulkue palestiinalaisuhreille perjantaina 1.6.

Järjestämme perjantaina 1.6.2018 kello 17:30 muistokulkueen Israelin sotilaiden murhaamien palestiinalaismielenosoittajien muistoksi.
Kuljemme Kampintorilta Eduskuntatalolle, jossa laskemme ruusut kuolleiden muistoksi. Laskemme yhden ruusun jokaisen murhatun muistoksi. Toivomme myös, että kulkueen osallistujat tuovat omia ruusuja.

Vastustamme Gazan saartoa, Israelin miehityspolitiikaa ja Israelin tekemiä kansainvälisen lain loukkauksia, kuten esimerkiksi toimittajien, lääkäreiden ja muiden avustustyöntekijöiden tulittamista ja kansainvälisen oikeuden kieltämien räjähtävien luotien käyttöä. Emme hyväksy myöskään siirtokuntatuotteiden myyntiä Suomessa, Suomen asekauppoja Israelin kanssa emmekä Yhdysvaltojen ja Guatemalan lähetystöjen siirtämistä Jerusalemiin.

Tapahtuman järjestää ICAHD Finland, Suomen Rauhanpuolustajat ry, Vihreät Nuoret, Vasemmistonuoret ja Students for Justice in Palestine Helsinki. Tapahtumaa tukee Espoon Vihreät Nuoret, Nuoret Muslimit ry (NUMU), Arabikansojen ystävyysseura, Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistys, Fem-R, Resalat ja Demarinuoret.

Tapahtuma on rauhanomainen. Emme hyväksy antisemitismiä, rasismia, väkivaltaa tai päihteiden käyttöä. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita*.

*http://vasemmistonuoret.fi/jarjesto/turvallisemman-tilan-saannot/

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/146213602902067/

Scroll to top