ICAHDin Miika Malisen ja Syksy Räsäsen Helsingin Sanomiin lähettämä mielipidekirjoitus. (Lehti ei julkaissut kirjoitusta, koska sen mukaan kaikki oleellinen asiassa oli jo sanottu.) Linkit tekstissä viitattuihin, aiemmin julkaistuihin mielipidekirjoituksiin löytyvät sivun alalaidasta.
Israelin suurlähettiläs Dan Ashbel ja suurlähetystön varapäällikkö Yuval Donio-Gideon kritisoivat Helsingin Sanomissa 11.8. ja 19.8. aloitetta Israelin laittomissa siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden alkuperän merkitsemisestä. Suurlähettiläs kirjoitti, että arabimaailma kieltäytyy hyväksymästä Israelin olemassaoloa. Vuonna 2002 esitetyssä rauhanaloitteessa 57 arabi- ja muslimivaltiota kuitenkin hyväksyi kansainvälisen lain mukaisen rauhanprosessin ja lupasi solmia normaalit suhteet Israelin valtion kanssa kunhan se lopettaisi miehityksen.
Suurlähettiläs väitti myös, että Israel on ainoa maa, joka on luopunut maa-alueista saadakseen rauhaa. Hän viitannee siihen, että Israel lopetti Siinain niemimaan miehityksen vuonna 1982 ja palautti alueen Egyptille. Israel oli tosin valloittanut alueen vuonna 1967, eikä se kansainvälisen lain mukaan kuulunut Israelille missään vaiheessa. Vuonna 1967 valloitettuja palestiinalaisalueita, sekä Golanin kukkuloita, Israel miehittää vieläkin. Israel on siis alueen ainoa maa, jolla on hallussaan sotimalla valloitettuja maa-alueita. YK:n, EU:n ja Suomen mukaan miehitetyt palestiinalaisalueet eivät ole osa Israelia, ne kuuluvat palestiinalaisille. Kansainvälisen lain mukaan siviiliväestön siirtäminen miehitetyille alueille on sotarikos, eli kaikki siirtokunnat ovat laittomia.
Miehityksen lopettamisen sijaan Israel on kiihdyttänyt siirtokuntien rakentamista. Miehitysjoukot eivät säästä palestiinalaisten koteja eivätkä viljelyksiä, jotka tuhotaan tai anastetaan siirtokuntien käyttöön. Palestiinalaisten on pakko työskennellä siirtokunnissa, koska Israel on tuhonnut heidän elinkeinonsa. Tämän huomioon ottaen suurlähettiläs olisi ainakin voinut säästää meidät krokotiilinkyyneliltään siitä, että palestiinalaiset jäisivät työttömiksi, jos heillä ei olisi töitä siirtokunnissa.
Miehittäjän sijaan on syytä kuunnella palestiinalaisia itseään. Boikottipyynnön on esittänyt palestiinalaisten laajin kansalaisjärjestö Boycott National Committee, ja sen on allekirjoittanut yli 170 järjestöä. Siirtokuntatuotteiden boikotilla on tukijoita Israelissakin. Esimerkiksi Avraham Burg, entinen Israelin parlamentin puhemies, JewishAgencyn ja maailman siionistijärjestön puheenjohtaja on kirjoittanut, että siirtokuntien boikotoiminen on tarpeen, jotta Israel ymmärtäisi, että sitä ei pidetä demokratiana niin kauan kuin se on ”läntisen maailman viimeinen kolonialistinen miehittäjä”.
Lopuksi muistutettakoon, että EU:n kanta siirtokuntiin on selvä: ne ovat kaikki laittomia, eivätkä niissä valmistetut tuotteet nauti tullietuuksia, toisin kuin Israelista peräisin olevat. Siirtokuntatuotteiden merkitsemättä jättäminen tarkoittaa sitä, että Suomi menettää tullituloja ja suomalainen veronmaksaja tukee Israelin sotarikoksia, halusipa tai ei.
Miika Malinen ja Syksy Räsänen
Helsinki
Kirjoittajat ovat Israeli Committee Against House Demolitions Finlandin hallituksen jäseniä
————————
Katso myös:
- HS 9.8.2012 Mielipide: Kuluttajilla on oikeus tietää siirtokuntatuotteiden alkuperä (Sonja Vartiala, toiminnanjohtaja, Finnwatch ry ja Pauliina Liukkonen, projektikoordinaattori, Kirkon Ulkomaanapu)
- HS 11.8.2012 Mielipide: Boikottikampanja on osa Israelin vastaista kampanjaa (Risto Auvinen, pastori, Tuusula), Israel haluaa rakentavaa vuoropuhelua (Dan Ashbel, Israelin suurlähettiläs)
- HS 19.8.2012 Mielipide: Israelia vastaan käydään kampanjaa (Yuval Donio-Gideon, Israelin suurlähetystön varapäällikkö)