Kansainvälisenä Palestiina-solidaarisuuspäivänä puhutaan palestiinalaisten pakolaisten ja Israelin ulkopuolisten juutalaisten vastarinnasta Israelin apartheidille

Majed Abusalaman tie on kulkenut Gazan kansalaisyhteiskunnasta Tampereen yliopiston väitöskirjatutkijaksi. Hän on palestiinalaisten uuden sukupolven keskeinen toimija Euroopassa. Hän on mm. perustanut Saksassa palestiinalaisjärjestönPalestine Speaks.

Estee Chandler on pitkän linjan media-ammattilainen, joka on päättänyt ottaa työnsä keskiöön ihmisoikeudet. Sen lisäksi hän vuonna 2010 hän perusti järjestön Jewish Voice for Peace Los Angelesin haaran, ja hän on järjestön johtokunnassa. Jewish Voice for Peace on kasvanut Yhdysvaltojen (ja luultavasti) koko maailman isoimmaksi Israelin apartheidia vastustavaksi juutalaisjärjestöksi.

Noora Dadu on näyttelijä ja käsikirjoittaja, jonka henkilökohtais-poliittiset näytelmät Minun Palestiinani and the FAIL-virheellinen esitys herättivät Suomessa keskustelua identiteetistä, toiseuttavista rakenteista ja näyttelijyydestä. Ne julkaistiin tänä vuonna 2022 kirjana. Vuonna 2021 Dadu oli käynnistämässä laajaa tukea saanutta Israelin apartheidin vastaista kulttuuri- ja akateemista boikottia Suomessa.

Yksi viime vuosien merkittäviä kehityskulkuja Israelin/Palestiinan tilanteessa on muutos Israelin ulkopuolisissa juutalaisyhteisöissä Israelin apartheidia vastaan, ja palestiinalaisten uuden sukupolven uusi tapa organisoida ja toimia.

Abusalama, Chandler ja Dadu ovat tämän kehityksen keskiössä. Kansainvälisenä Palestiina-solidaarisuuspäivänä 29.11. on mahdollisuus kuulla heitä puhumassa aiheesta.

Miten nämä yhteisöt toimivat apartheidia vastaan? Mikä on muutoksen taustalla? Mitä Suomessa tapahtuu ja mitä voi odottaa tulevaisuudessa?

Näitä kysymyksiä pohditaan tiistaina 29.11. kello 17 Rauhanfoorumissa Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen salissa II. Otsikkona on Co-Resistance to Apartheid – role of Palestinian refugees and Jewish diaspora.

Tilaisuuden juontaa ICAHD Finlandin pj Syksy Räsänen. Lopussa on aikaa kysymyksille.

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/5654322811301925
Tilaisuus striimataan livenä osoitteessa https://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l21


Abusalama ja Chandler puhuvat myös Turussa torstaina 1.12. kello 18 Kirjakahvilassa, sekä Tampereella perjantaina 2.12. kello 14 Tampereen yliopistolla.

Majed Abusalamaa on mahdollista haastatella 29.11.-2.12. ja Estee Chandleria 29.11.-3.12..


Haastattelupyynnöt ja lisätiedot: Syksy Räsänen, syksy.rasanen@iki.fi.


Lisätietoa puhujista

Majed Abusalama

Majed Abusalama on syntynyt Jabalian pakolaisleirissä Gazan kaistalla Miehitetyillä palestiinalaisalueilla, mutta hänen elämänsä kulkee tällä hetkellä Berliinin ja Tampereen välillä. Hän on pitkäaikainen poliittinen aktivisti ja kirjoittaja.

Abusalama on saanut toiminnastaan vuonna 2011 UNESCOn kansallisen ilmaisunvapauspalkinnon Palestiinassa. Vuonna 2019 hänet palkittiin yhdessä israelilaisten toisinajattelijoiden Ronnie Barkanin and the Stavit Sinain kanssa Kööpenhaminan kaupungin rohkeuspalkinnolla ”Israelin järjestelmän apartheidinkaltaisen luonteen ja kansainvälisen oikeuden järjestelmällisen rikkomisen paljastamisesta”.

Abusalama on ollut mukana johtamassa monia kampanjoita palestiinalaisten oikeuksien puolesta ja Israelin apartheidia vastaan Euroopassa, ja perustamassa asian puolesta toimivia järjestöjä. Hiljattain hän perusti Saksassa järjestön Palestine Speaks – Coalition for Palestinian Rights and Against Racism, mikä on yksi vahvimpia palestiinalaisjärjestöjä Euroopassa.

Abusalama on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston rauhantutkimusyksikkö Taprissa.

Palestine Speaks: https://www.palaestinaspricht.de/


Estee Chandler

Estee Chandler on elokuva- ja media-alan pitkän linjan ammattilainen, joka keskittyy nykyään työssään ihmisoikeuksiin. Yhdessä Nagwa Ibrahimin kanssa hän tuottaa ja juontaa radioasema KPFK:n ohjelmaa Middle East in Focus.

Vuonna 2010 hän perusti järjestön Jewish Voice for Peace Los Angelesin haaran. Jewish Voice for Peace on isoin Israelin apartheidia vastustava juutalainen järjestö Yhdysvalloissa (ja luultavasti koko maailmassa). Se tavoittelee kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuksiin pohjaavaa ratkaisua Israelissa/Palestiinassa israelinjuutalaisille ja palestiinalaisille.

Chandler on Jewish Voice for Peacen johtokunnan jäsen ja on sisarjärjestö Jewish Voice for Peace Actionin johtokunnan puheenjohtaja.

Jewish Voice for Peace: https://www.jewishvoiceforpeace.org/

Jewish Voice for Peace Action: https://www.jvpaction.org/


Noora Dadu

Noora Dadu on suomalais-palestiinalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Dadu on työskennellyt mm. Teatteri Takomossa, Kansallisteatterissa, Ryhmäteatterissa sekä monissa näyttämöä – sen hierarkioita, estetiikkaa ja etiikkaa – uudistavissa vapaissa ryhmissä. 

Vuosina 2015 ja 2016 hän kirjoitti ja ohjasi henkilökohtais-poliittiset monologiesitykset Minun Palestiinani and the FAIL-virheellinen esitys, jotka julkaistiin tänä vuonna 2022 kirjana. Esitykset herättivät runsaasti keskustelua kansallisesta identiteetistä, toiseuttavista rakenteista ja näyttelijyydestä.

Dadu on ollut mukana monissa palestiinalaisten oikeuksia puolustavissa ja ääntä nostavissa taide- ja aktivismiprojekteissa vuodesta 2008. Hän oli vuonna 2021 mukana käynnistämässä Israelin valtion tukemiin kulttuuritoimijoihin kohdistuvaa boikottia, joka sai Suomessa laajan kannatuksen eri taiteen alojen keskuudessa.

Lisätietoja boikotista: https://finlandagainstapartheid.com/


Lisätietoja järjestäjistä

Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry on rekisteröity vuonna 1998. Sen tarkoituksena on auttaa maahanmuuttajia, edistää monikulttuurista toimintaa, lisätä vieraiden kulttuurien tuntemusta ja vastustaa rasismia. Yhdistyksen toimintaan kuuluu tilaisuuksien järjestämisen lisäksi mm. maahanmuuttajille tarkoitetun neuvontatoimiston pitäminen.

Israeli Committee Against House Demolitions (ICAHD) ry on vuonna 1997 perustettu israelilainen järjestö. Se toimii yhteistyössä palestiinalaisten kanssa Israelin miehityksen ja apartheidin lopettamiseksi tavalla, joka noudattaisi kansainvälistä oikeutta ja takaisi kaikkien Israelin/Palestiinan alueella asuvien oikeudet. ICAHD Finland on vuonna 2009 perustettu Suomen haara. ICAHDilla on Israelin ja Suomen lisäksi haarat Iso-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry on vuonna 1949 perustettu kansalaisjärjestö, joka toimii rauhan, aseidenriisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta.

Scroll to top