Syksy Räsäsen puhe muistokulkueessa

ICAHD Finlandin puheenjohtaja Syksy Räsänen piti seuraava puheen palestiialaisuhtien muistokulkueessa perjantaina 1. kesäkuuta 2018.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Palestiinan etniset puhdistukset alkoivat. Vuonna 1948 sionistiliike ja sen perustama Israelin valtio järjestelmällisesti karkotti yli 700 000 palestiinalaista nykyisen Israelin alueelta. Tarkoituksena oli ottaa maa palestiinalaisilta ja saada aikaan valtio, jossa tietty etninen ryhmä, juutalaiset, on enemmistönä.

Gazan nykyisestä vajaasta 2 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa on vuoden 1948 ja myöhempien etnisten puhdistusten uhreja: Israelin karkottamia ihmisiä ja heidän jälkeläisiään. Kansainvälisen oikeuden mukaan heillä on oikeus palata kotiin nykyisen Israelin alueelle.

Vuosikymmenien ajan Israel on estänyt heitä palaamasta. Nykyään Israel pitää Gazaa laittoman saarron alla, ja on pommituksilla ja saarrolla tuhonnut elämän edellytyksiä Gazassa. Vedestä 95% on juomakelvotonta, 70% asukkaista elää avun varassa, ja niin edelleen. Tilanne pahenee koko ajan, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Robert Piperin mukaan Gaza ei ole enää elinkelpoinen.

Viime viikkoina palestiinalaiset Gazassa ovat osoittaneet mieltään vankilansa aidan luona, vaatien saarron lopettamista ja mahdollisuutta palata kotiin. Tässä ei ole kyse sen enemmästä kuin siitä, että Israel noudattaisi kansainvälistä oikeutta.

Tiedätte, mite Israel on vastannut näihin vaatimuksiin: kyynelkaasulla ja luodeilla.

Haavoittuneita ja tapettuja on ollut poikkeuksellisen paljon, mutta muuten tämä ei ole uutta. Vuosien ajan Israelin sotilaat ovat ampuneet päivittäin kohti Gazan maanviljelijöitä ja kalastajia, ja Israelin armeija tekee Gazaan maahyökkäyksiä viikoittain. Tämä on arkea Israelin miehittämässä Gazassa.

Syy siihen, miksi Israel ei anna Gazan asukkaiden palata kotiin on sama kuin se, minkä takia se alun perin karkotti heidät: nämä kuuluvat väärään etniseen ryhmään. Tämä, väestön erottelu etnisyyden perusteella, on asian ytimessä.

Paljaimmillaan erottelu on Gazassa, mutta sama politiikka näkyy miehitetyn Länsirannan muurissa ja Israelissa asuvien palestiinalaisten kotien tuhoamisessa ja pakkosiirroissa.

Israelin erottelupolitiikka täyttää kansainvälisessä oikeudessa määritellyt apartheidin tunnusmerkit, ja siihen pitää suhtautua samalla tavalla kuin Etelä-Afrikan apartheidiin.

Yhdysvaltojen ja Euroopan on aika siirtyä apartheidin tukemisesta painostamaan Israelia apartheidin lopettamiseksi.

Jotkut huusivat marssilla ”down, down, USA”. En erityisesti pidä tällaisesta huudosta: yhtä hyvin voisimme huutaa ”down, down, EU” tai ”down, down, Finland”, koska nekin tukevat Israelin politiikkaa. On mukava haukkua Donald Trumpia, ja siihen onkin paljon aihetta. Mutta meidän tulee keskittyä siihen, mitä me itse teemme ja mihin me voimme vaikuttaa.

Kurssin muuttamiseen eivät riitä pelkät julistukset. EU:n ja Suomen lausuntoihin Israelista sopivat Erkki Tuomiojan sanat Suomen Etelä-Afrikan -politiikasta 51 vuoden takaa: ”Kielteinenkin kannanotto apartheidiin muuttuu sitä seuraavien toimenpiteiden puuttuessa kannanotoksi apartheidin puolesta.”

On paljon mitä Suomessa voidaan tehdä.

Ensinnäkin Suomen pitää lopettaa asekauppa Israelin kanssa.

Toisekseen Suomen pitää noudattaa Amnestyn vaatimusta ja kieltää Israelin laittomissa siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden tuonti.

Kolmannekseen kulttuuri on yhtä tärkeää kuin talous: suomalaiset tieteilijät ja taiteilijat voivat liittyä kasvavaan boikottiliikkeeseen. Suomi voi aloittaa boikotoimalla euroviisuja ja täten osoittaa israelilaisille, että rotuerottelu ei ole hyväksyttävää.

Kaiken väkivallan ja tapahtumien käänteiden keskellä on syytä muistaa mistä on kysymys. Jotkut huusivat marssilla ”down, down, Israel”. Itse huudan mieluummin ”down, down, apartheid”, koska se menee asian ytimeen: siihen että kaikilla pitää olla yhtäläiset oikeudet.

On selvää, että lopulta muurit murtuvat ja apartheid kaatuu. Kyse on siitä, kuinka pian se tapahtuu ja kuinka paljon kärsimystä tulee sitä ennen, ja siihen me voimme vaikuttaa.