Seura: “Suomen palestiinalaiset kertovat, mitä sota heille merkitsee”

Toinen on luterilainen pappi, toinen on syntynyt Suomessa. Nyt Ramez Ansara ja Noor Assad puhuvat siitä, mitä he ajattelevat Israelista, Palestiinasta ja Trumpista

Juttu julkaistu Seurassa 24.6.2018, teksti: Oona Komonen

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/suomen-palestiinalaiset-kertovat-mita-sota-heille-merkitsee-yhdysvaltojen-pitaisi-auttaa-rauhan-rakentamisessa-eika-lisata-sotkua/

Epäluulo kansojen välillä on jatkunut pitkään.

Seitsemänkymmentä vuotta.

Toukokuun 15. päivä, vuonna 1948 Israelin valtio julistettiin perustetuksi. Sadat tuhannet palestiinalaiset pakenivat alueelta: osa Länsirannalle ja Gazaan, osa muihin arabimaihin tai vielä kauas.

Eikä se päättynyt siihen.

Israelin ja palestiinalaisten välinen sota nousee aika ajoin pinnalle, vuosi vuodelta.

Miltä pitkä ja loputon sotatilanne tuntuu? Miten sen voi ratkaista?

Tätä juttua varten on haastateltu kahta Suomen palestiinalaista, jotka ovat erilaisista taustoista. He kertovat, millainen side heillä on historiallisen Palestiinan alueeseen ja miten he näkevät konfliktin.

Toisen heistä tarina alkaa kuuden päivän sodasta.

Ramez Ansara on Helsingin Herttoniemen seurakunnan arabiankielisen seurakuntatyön pastori. © Pekka Niemeinen / Otavamedia

Sodan jälkeen

Taustalla oli juutalaisten ja arabimaiden erimielisyys: kenelle historiallinen Palestiinan alue kuuluu.

Maanantaiaamuna alkoi sota. Oli kesäkuun 5. päivä, vuosi 1967.

Israelin armeija tuhosi Egyptin ilmavoimat nopeasti ja valtasi Siinain niemimaan ja Gazan alueet.

Toisella rintamalla armeija puolustautui Syyriaa vastaan, joka teki iskuja juutalaissiirtokuntiin.

Sota laajeni Jerusalemiin, jota Jordania tulitti.

Kaupungin itäosassa, hieman vanhan kaupungin ulkopuolella, oli raskaana oleva nainen. Synnytys oli käynnistymässä.

Nainen pyysi naapureilta apua. Piti päästä sairaalaan sodan keskellä.

Matka kesti kauan. Näkyi kuolleita ihmisiä, pitkin katua.

”Tämä on hyvä tarina.”

Sairaalassa oli tyhjä käytävät, tyhjät huoneet. Vain yksi lääkäri, matkatavaroineen. Lääkäri oli lähdössä pakoon sotaa Jordaniaan. Hän suostui vielä jäämään hetkeksi ja auttamaan naista synnytyksessä.

Sen jälkeen nainen jäi yksin.

Sairaalasta hänet löysivät Israelin sotilaat. He toivat naiselle juotavaa, lapselle vaippoja – ja saattoivat heidät kotiin.

”Tämä on hyvä tarina”, sanoo Ramez Ansara.

Kuuden päivän sodan keskelle syntyi Ansaran isoveli.

Sodassa Israel voitti sitä vastaan hyökänneet arabivaltion, valloittaen Jordanialta Länsirannan ja Itä-Jerusalemin sekä Syyrialta Golanin kukkulat.

Ansara itse syntyi kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1973. Silti kuuden päivän sodan vaikutukset ovat näkyneet myös hänen elämässään.

Vihaa kansojen välille

Ramez Ansara huokaa ja pudistaa päätään.

”Yhdysvaltojen pitäisi auttaa rauhan rakentamisessa eikä lisätä sotkua alueelle. Trump on ihminen, jota en arvosta lainkaan.”

Joulukuussa 2017 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump käski siirtää maansa suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin ja tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

Suurlähetystö avattiin Jerusalemissa 14. toukokuuta 2018.

”Kyse oli palestiinalaisten solvaamisesta”, Ansara sanoo.

”Yhdysvallat halusi näyttää muskeleitaan.”

”Yhdysvallat tietää, että tämä voi sytyttää sodan. Ja ihmiset kuolevat tämän takia. Se halusi näyttää muskeleitaan muille arabivaltioille. Se haluaa sanoa olevansa maailman vahvin maa.”

Jerusalem on pysynyt ratkaisemattomana kysymyksenä Israelin ja palestiinalaisten välillä. Kansainvälisen yhteisön mukaan kaupungin kohtalo pitää ratkaista osapuolten välisissä rauhanneuvotteluissa.

Israel pitää Jerusalemia sen ”jakamattomana ja ikuisena pääkaupunkinaan”.

Palestiinalaiset taas vaativat itselleen itsenäistä valtiota, jonka pääkaupunki olisi Itä-Jerusalem.

Entä miksi Israel hyväksyi Trumpin päätöksen? Sitä on vaikea ymmärtää, sanoo Ansara.

”Lisää valtaa, kyllä. Mutta myös lisää vihaa ihmisten väliin.”

 

Noor Assad on syntyperäinen suomalainen. © Pekka Nieminen / Otavamedia

”Se koskee minua”

Noor Assad ei ole vihainen – eikä katkera.

”Se ei johda mihinkään”, hän sanoo. ”Oikea ratkaisu konfliktiin on diplomaattinen ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa.”

Assad seuraa Israelin ja palestiinalaisten välistä sotaa tiiviisti.

Hän kuuluu ICAHD Finland -järjestöön (Israeli Committee Against House Demolitions), joka kampanjoi Israelin miehityksen alla olevien palestiinalaisten puolesta.

Assad on syntyperäinen suomalainen.

Hänen isovanhempansa pakenivat Palestiinan Nasaretista, nykyisen Israelin valtion alueelta vuonna 1948. Nasaretista he saapuivat tyhjälle maa-alueelle Libanoniin. Siellä oli vain telttoja ja sotaa paenneita ihmisiä.

Libanonin alueelle muodostui palestiinalaispakolaisten leiri.

Siellä syntyivät myös Assadin vanhemmat. Isä opiskeli lukiossa, Libanonissa. Pääsi sen jälkeen opiskelemaan insinööriksi Turkkiin.

Äiti olisi halunnut lääkäriksi.

Äiti opiskeli yliopistossa, äidinkieltä ja kirjallisuutta. Hän keskeytti opinnot myöhemmin, ei olisi edes halunnut opiskella siellä.

Oikeastaan äiti olisi halunnut lääkäriksi, mutta Libanonin laki kielsi palestiinalaisia työskentelemästä lääkärinä.

Vanhemmat halusivat muuttaa muualle. Ensin piti saada työpaikka. Se oli haastavaa, sillä heiltä puuttui kansalaisuus. Libanonin valtio ei myöntänyt sitä palestiinalaispakolaisille.

Lopulta työpaikka löytyi Suomesta. He muuttivat yli 20 vuotta sitten.

Palestiinalaisjuurien vuoksi Assad ei voi olla välittämättä Israelin ja palestiinalaisten välisestä konfliktista.

”Koska se koskee myös minua.”

Pääsy kielletty

Assad haluaisi matkustaa Nasaretiin ja nähdä sukunsa entiset, menetetyt maat.

Hänen vanhempansa ja isovanhempansa eivät ole yrittäneet päästä takaisin. Vuoden 1948 jälkeen palestiinalaispakolaiset eivät ole saaneet palata takaisin mailleen.

Isovanhempien kodit tuhottiin. Niiden tilalle istutettiin puita.

”Sitä tapahtuu usein: muun muassa järjestö nimeltään Jewish National Fund (JNF) on mukana metsänistutusprojekteissa, joiden tarkoituksena on häivyttää maan entinen historia ja näyttäytyä puita istuttavana luonnonystävänä peittäen samalla tehtyjä vääryyksiä. Ilmiö tunnetaan myös nimellä greenwash”, Assad kritisoi.

Matkustaminen Nasaretiin ei onnistu. Edes syntyperäisenä suomalaisena.

”Israelille ei kelpaa se, että olen Suomesta.”

”Tel Avivin lentokenttä on tunnettu sattumanvaraisista kuulusteluista. Ulkonäköni takia minut valitaan varmasti ’sattumalta’. Kuulusteluissa kysytään alkuperää, eikä Israelille kelpaa se, että olen Suomesta. Kysymys on ’where are you from from’. Silloin perhetausta tulee ilmi.”

Toinen syy on BDS-liikkeen (Boycott, Divestment and Sanctions) kannatus. Liike kehottaa boikotoimaan taloudellisesti, kulttuurillisesti ja akateemisesti israelilaisia yrityksiä.

Liike on vahvistunut viime vuosina, mikä ärsyttää Israelia.

Maan parlamentti Knesset hyväksyi maaliskuussa 2017 lain, joka estää boikotti-liikkeen edustajien pääsyn Israeliin. Lisäksi liikettä kannattaville ulkomaalaisille ei myönnetä viisumia tai oleskelulupaa.

Se on Assadin mukaan väärin.

”Mielipidevapauden rajoittamista.”

”En ole maassani vapaa”

Ramallahin kaupunki on rakennettu mäkien päälle, Länsirannan alueen keskiosaan.

Kesäisin kaupungissa on viileää, talvisin lämmintä. Kaupungissa on rikas kulttuurielämä: konsertteja, runoutta, kirjallisuustapahtumia.

Vuoden 1948 sodan aikana Ramallahiin tuli pakolaisia erityisesti Lyddan ja Ramlehin kaupungeista. Ne sijaitsevat nykyisen Israelin alueella.

Nykyään kaupungissa asuu reilut 35 000 ihmistä.

Ramez Ansaran vanhemmat pakenivat Lyddasta Ramallahiin, sota-aikana. Isä halusi lastensa syntyvän kuitenkin Jerusalemissa.

Syntyperäinen jerusalemilainen saa yleensä blue cardin, henkilökortin. Se oikeuttaa liikkumaan Jerusalemissa, Länsirannalla ja Israelissa.

Ansara syntyi Jerusalemissa, mutta varttui ja asui Ramallahissa. Hänesti tuli kaupungin luterilaisen seurakunnan kirkkoherra.

Vuoden 2009 hän muutti suomalaisen vaimonsa kanssa Suomeen. Nykyään Ansara on Helsingin Herttoniemen seurakunnan arabiankielisen seurakuntatyön pastori.

”Asuminen Palestiinassa ei ollut minulle vaikeaa, mutta vaimoni tarvitsi aina Israeliin oleskeluluvan. Israel hallitsee rajat, sinne ei pääse ilman lupaa. Luvan saaminen oli vaikeaa, välillä se viipyi yli kuusi kuukautta.”

Perheeseen syntyivät kaksostytöt, vuonna 2008.

”Halusimme, että lapset varttuvat rauhallisessa maassa, missä ei ole sotaa.”

Lähdöstä palestiinalaisalueelta on miltei kymmenen vuotta.

”On surullista, kun omassa maassa ei ole rauhaa.”

Ansara matkustaa sinne kaksi, kolme kertaa vuodessa. Tapaa vanhempiaan, sukulaisiaan, ystäviään.

Käy samoissa ravintoloissa syömässä, missä ennenkin.

Mutta kaupunki on myös muuttunut.

Se ei tunnu enää samalta, kun Ansara asui siellä. On eri ihmiset, eri kaupat, eri säännöt. Osa ihmisistä on kuollut, osa ei enää asu samassa kaupungissa, edes maassa.

Se ei ole pahinta.

”On surullista, kun omassa maassa ei ole rauhaa. Enkä ole omassa maassani vapaa.”

Israel ei hyväksy palestiinalaisia

Kun katkeruus kansojen välillä on jatkunut pitkään, rauhaa on vaikea rakentaa.

Kansainvälinen yhteisö tukee kahden valtion ratkaisua. Toisin sanoen Israelin valtion lisäksi pitäisi olla toinen valtio, palestiinalaisille. Näin tulehtuneet välit saataisiin korjattua ja rauha palautettua.

Ramez Ansara ei usko ratkaisuun.

”Kahden valtion malli on utopiaa. Olen aina ollut sitä mieltä.”

Siksi hän kannattaa yhden valtion ratkaisua. Missä ihmiset eläisivät yhdessä, samassa maassa. Ei eroteltuna.

Mutta sille on este.

”Yhden valtion mallin aika on nyt.”

”Israel on toki ’demokraattinen valtio’”, sanoo Ansara. ”Mutta vain juutalaisille. Ei muille. Se ei ole demokratiaa.”

Hän vertaa tilannetta Suomeen: suomalaiset ovat samaa kansaa, mutta eivät luterilaisuuden vuoksi. Eikä Suomi ole vain luterilaisille.

”Israelissa olet israelilainen tai et. Juutalainen tai et. En edes tiedä, mitä olen omassa kotimaassani, minulla ei ole samoja oikeuksia.”

”Yhden valtion mallin aika on nyt. Jos mitään ei tehdä, se hiipuu pois.”

Pakolaiset eivät saa palata

Myös Noor Assad kannattaa yhden valtion mallia. Se on ”ainoa mahdollisuus”.

Koska kaksi valtiota ei ratkaisisi konfliktia. Myös alueen jakaminen on vaikeaa.

Mutta onko yhden valtion malli realistinen?

”Tällä hetkellä ei”, sanoo Assad.

”Tilanne on pysähdyksissä. Rauhanneuvotteluja ei ole aloitettu, eikä niitä ainakaan tämän jälkeen heti aloiteta. Todennäköisesti siihen menee vielä aikaa.”

Viime aikaiset tapahtumat, kuten kuohunta Gazan ja Israelin välillä sekä Jerusalemin kysymys kiristävät tilannetta.

”Eivätkä Gazan ja Länsirannan alueille eristetyt palestiinalaiset ole kyenneet järjestäytymään.”

Ainoastaan Yhdysvallat vastusti YK:n lauselmaluonnosta.

Kansainvälistä yhteisöä Assad pitää voimattomana, heikkona Israelin edessä.

”Puhutaan kansainvälisen lain loukkauksista, Israelin tekemistä sotarikoksista. Se on esimerkiksi tulittanut lääkintähenkilöitä, toimittajia, käyttänyt laajenevia luoteja.”

Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra’ad al-Hussein kutsui Israelin toimia 14. toukokuuta 2018 ihmisoikeusloukkaukseksi.

Palestiinalaisten siviilien suojelemista Gazassa koskeva päätöslauselma kaatui YK:n turvallisuusneuvostossa 1. kesäkuuta 2018. Viidestätoista jäsenmaasta kymmenen kannatti lauselmaa.

Ainoastaan Yhdysvallat vastusti lauselmaluonnosta. Maan suurlähettiläs Nikki Haleyn mukaan se oli yksipuolinen.

Yhdysvallat on aiemminkin käyttänyt veto-oikeuttaan, suojellakvarttuuseen liittolaistaan Israelia.

Toinen epäkohta koskee Assadin mukaan YK:n vuosikokouksen vahvistamaa päätöslauselmaa. Sen mukaan Israelin pitää sallia palestiinalaispakolaisten kotiinpaluu.

Niille, jotka eivät halua palata, tulee maksaa korvauksia menetetyistä maista sekä muista vahingoista.

Näin ei ole tapahtunut