Rauhanfoorumi, apartheid ja demokratia: keskustelua Kirkko ja kaupunki -lehdessä

Kirkko ja kaupunki –lehden ja Valomerkin mielipidepalstalla on käyty Israelin apartheidiin liittyvää keskustelua. Keskustelu alkoi joulukuussa, kun ICAHD Finlandin järjestämä Rauhanfoorumi-tapahtuma samaistettiin virukseen ja siitä esitettiin perättömiä väitteitä.

Vastasimme syytöksiin, ja aiheesta julkaistiin yhteensä 18 kirjoitusta, joista 13 arvosteli meitä ja/tai tuki Israelin apartheidia, yksi oli Helsingin yliopiston vastaus ja neljä oli meidän vastauksiamme. (Lopussa on lista kaikista julkaistuista kirjoituksista.)

Yhteen muslimivastaiseen kirjoitukseen Kirkko ja kaupunki kieltäytyi julkaisemasta vastauksia, joten vastasimme siihen omilla sivuillemme. Yhtä kirjoitustamme Kirkko ja kaupunki oli muokannut (kirjoittajilta kysymättä) muotoon, jossa yksi väite ei pidä paikkaansa. Lehti ei suostunut julkaisemaan oikaisua, joten selvensimme asian sivuillamme.

Lehden toimitus on ilmoittanut, että keskustelu on päättynyt. Koska keskustelu lopetettiin julkaisemalla meihin kohdistuvia syytöksiä, joihin meillä ei ollut mahdollisuutta vastata, kommentoimme kirjoituksia oleellisilta osin tässä.

Michel Grünstein kirjoitti ICAHD Finlandin tukevan kansainvälistä BDS-liikettä. Hän myös väitti BDS-liikkeen kannattavan yhden valtion mallia, jossa kaikille Israelin/Palestiinan alueen asukkaille taattaisiin yhtäläiset oikeudet, ja järjestömme agitoivan Israelin olemassaoloa vastaan.

Tarkennamme ensimmäistä väitettä sen verran, että ICAHD Finland ei tue BDS-liikettä, me olemme osa sitä. BDS on lyhenne sanoista boycott, divestment ja sanctions, eli boikotit, sijoitusten poisvetäminen ja pakotteet, ja BDS-liike pyrkii saamaan näitä kaikkia aikaan. ICAHD Finland on kampanjoinut Israelin laittomien siirtokuntien ja muihin miehitykseen liittyviin sotarikoksiin osallisia yrityksiä, kuten Veoliaa, Ahavaa ja SodaStreamia vastaan, sekä etnisiin puhdistuksiin osallistuvaa Juutalaista kansallisrahastoa vastaan. Vastustamme myös Suomen ja Israelin asekauppaa.

BDS-liikkeen tavoitteena on kansainvälisen oikeuden takaamien palestiinalaisten oikeuksien toteutuminen. Tämä tarkoittaa miehityksen lopettamista, yhtäläisten kansalaisoikeuksien takaamista niille palestiinalaisille, jotka ovat Israelin kansalaisia sekä palestiinalaisten pakolaisten mahdollisuutta palata koteihinsa. Toisin kuin Grünstein väittää, liike ei kokonaisuutena ota kantaa siihen, millaisilla poliittisilla järjestelyillä tämä toteutetaan, eikä se vastusta Israelin olemassaoloa.

Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, että johdonmukaisin tapa toteuttaa nämä oikeudet on yksi demokraattinen valtio, joka takaa kaikkien yhtäläiset oikeudet. ICAHD Finland kuuluu tähän joukkoon. Demokratia ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, etteivätkö israelinjuutalaiset voisi pitää maata kansallisena kotinaan: Etelä-Afrikka on yhä afrikaanereiden kotimaa, vaikka he jakavat sen tasa-arvoisina muiden etnisten ryhmien kanssa. Demokratiaan kuuluu kansallisten, etnisten ja uskonnollisten ryhmien erityispiirteiden tunnustaminen ja suojeleminen.

Felix Noibar kirjoitti, että Oslon sopimuksen seurauksena perustettu Palestiinalaishallinto (PA) hallinnoi suurta osaa Länsirantaa ja että ”tästä huolimatta palestiinalaiset eivät vieläkään tunnusta Israelin oikeutta olemassaoloon itsenäisenä valtiona”. Todellisuudessa PLO tunnusti Israelin valtion jo vuonna 1988, mutta Israel ei ole koskaan tunnustanut Palestiinan valtiota. PA toimii vain niissä raameissa, jotka miehityshallinto sallii. Sen itsehallintoalueet ovat sirpaloituneita saarekkeita ja kattavat alle 40 prosenttia Länsirannasta. Israel on siirtokunnilla, muureilla ja tarkastuspisteillä estänyt miehitettyjen palestiinalaisalueiden valtiollisen ja taloudellisen kehityksen. Israelin päättäjät avoimesti julistavat (1, 2, 3) estävänsä Palestiinan valtion synnyn.

Noibarin mainitsema palestiinalaisten väkivalta ei ole syy Israelin apartheidiin, vaan sen oire. Suurin osa väkivallasta kohdistuu Israelin viranomaisten taholta palestiinalaisiin. Miehitystä ja apartheidia voi ylläpitää vain väkivalloin, ja se synnyttää vastarintaa, josta osa on väkivaltaista. Suurin osa väkivallasta on kuitenkin israelilaisten palestiinalaisiin kohdistamaa. Vuonna 2015 Israel tappoi 136 palestiinalaista ja haavoitti 14 000. Samana aikana palestiinalaiset tappoivat 24 israelilaista ja haavoittivat 350. Israel myös hyökkäsi Gazan maanviljelijöiden ja kalastajien kimppuun päivittäin, toisinaan myös palestiinalaisten taistelijoiden. Jo nyt vuoden 2016 aikana Israel on hyökännyt Gazaan yli 100 kertaa.

ICAHD Finlandissa me toimimme ainoastaan väkivallattomasti miehitystä vastaan ja yhtäläisten oikeuksien puolesta. Miehityksen vastaisen kamppailun tukeminen on myös palestiinalaisten kristittyjen toive. He ovat vuonna 2009 kutsuneet Kairoksen julistuksella kaikkia kanssauskovia osallistumaan miehityksen lopettamiseen. Kirkkojen maailmanneuvosto on hyväksynyt Kairos-julistuksen ja Suomen evankelisluterilainen kirkko on neuvoston jäsen. Toivoisi, että niin mielipidekeskusteluissa kuin muuallakin Kairos-julistusta tuotaisiin esille, ja oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneet kuuntelisivat Palestiinan kristittyjen ääntä.

Miika Malinen
Syksy Räsänen
ICAHD Finland

Keskustelu kronologisessa järjestyksessä:

Tamara Tuumisen mielipidekirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/helsingin-yliopisto-levittaa-vihapuhetta (7.12.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2015/kirkko-kaupunki-47/primapaper (9.12.2015)

Helsingin yliopiston vastaus Tuumisen mielipidekirjoitukseen:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/helsingin-yliopisto-ei-levita-vihapuhetta (8.12.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2015/kirkko-kaupunki-48/primapaper (16.12.2015)

ICAHD Finlandin vastaus Tuumisen mielipidekirjoitukseen:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/syytos-vihapuheesta-on-peraton (11.1.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-1/primapaper (14.1.2016)

Kari Väistön kirjoitus (vain Valomerkissä):
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/vihapuheesta-ja-vihanpidosta (12.1.2016)

Tamara Tuumisen (toinen) kirjoitus ja Pauli Ojalan kirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/oikaisuja-israelia-koskeviin-vaitteisiin (18.1.2016)
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/omituisia-tulkintoja-israelin-valtion (18.1.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-2/primapaper (21.1.2016)

Elina Ahvenuksen kirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/israel-kritiikki-on-yksipuolista (25.1.2016)

http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-3/primapaper (28.1.2006)

ICAHD Finlandin (toinen) mielipidekirjoitus, vastaus Tuumiselle ja Ojalalle:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/jo-lainsaadanto-osoittaa-israelin-apartheid (1.2.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-4/primapaper (4.2.2016)

Laura Hirvosen kirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/israel-ei-ole-muslimien-pahin-vihollinen (8.2.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-5/primapaper (11.2.2016)

(ICAHD Finlandin vastausta Hirvoselle ei julkaistu.)

Kari Väistön kirjoitus (vain Valomerkissä):
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/sodista-ja-apartheitista (11.2.2016)

Kari O. Niemen ja Varpu Haaviston (ICEJ) kirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/virheellista-tietoa-arabimaiden (15.2.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-6/primapaper (18.2.2016)

Tamara Tuumisen (kolmas) kirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/mitka-apartheid-lait (22.2.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-7/primapaper (25.2.2016)

ICAHD Finlandin (kolmas) kirjoitus, vastaus ICEJ:n Niemelle ja Haavistolle sekä Kari Väistön kirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/hamas-on-reaktiota-israelin-miehitysvaltaan (2.3.2016)
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/outoja-vaitteita-apartheidista (2.3.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-8/primapaper (3.3.2016)

(Selvennyksemme siihen, miten kirjoitustamme oli muokattu virheelliseen muotoon.)

ICAHD Finlandin (neljäs) kirjoitus, vastaus Tuumiselle sekä Michel Grünsteinin kirjoitus Helsingin yliopistolle:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/nama-ovat-apartheid-lakeja (9.3.2016)
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/miksi-yliopisto-sallii-israelin-vastaisuuden (9.3.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-9/primapaper (10.3.2016)

Tamara Tuumisen (neljäs) kirjoitus ja Felix Noibarin kirjoitus:
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/apartheidin-vaihtoehto-on-demokratia (14.3.2016)
http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/palestiinan-itsehallinto-luo-kurjuutta (14.3.2016)
http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-10/primapaper (17.3.2016)